HENKILÖSTÖ


Eläinlääkäri Maj Häggblom, ELL

Olen valmistunut vuonna 1987 Helsingin Eläinlääketieeteellisestä Korkeakoulusta. Pitkän työhistoriani aikana olen toiminut mm. korkeakoululla ja myöhemmin Helsingin Yliopiston Eläinsairaalassa erilaisissa työtehtävissä, Loviisan seudulla kunnaneläinlääkärinä toistakymmentä vuotta, sekä yksityispraktikkona sekä Loviisassa että Kotkassa, viimeiset 20 vuotta lähes pelkästään pieneläinpraktikkona. Erikoiskiinnostukseni on koirien ja kissojen hammashoidot, joihin olen perehtynyt ja kouluttautunut yli 10 vuoden ajan etupäässä ulkomailla.

Toinen hammashoitoihin liittyvä tärkeä osa-alue on anestesiologia, joka myös on erityinen kiinnostukseni kohde, kuten myös kissojen ja koirien kivunlievitys.

Toki teen myös ns. peruspraktiikkaa, mutta hammashoidot ovat erityisen lähellä sydäntäni.



Eläintenhoitaja Suvi Linnanen, EH/SH

Opiskelin eläintenhoitajaksi työn ohessa, ja oppisopimusmuotoisestikin vuodesta 1999 alkaen, aina vuoteen 2011 asti. Tuona aikana työskentelin useamman eri eläinlääkärin kanssa, niin klinikoilla, kuin kunnassakin. Kokemusta myös yhteisestä eläinlääkäriasemasta kertyi Majn kanssa vuosina 2008-2011, jolloin Kotkan eläinlääkäriasema ja Eläinpalvelu Suvikki toimivat saman katon alla Kotkan Metsolassa.

Sittemmin opiskelin myös ihmisten hoitamista, ja valmistuin Kymenlaakson ammattikorkeakoulusta ensihoitaja/sairaanhoitajaksi vuonna 2014. Työkokemusta siltä saralta vuodesta 2011 ensin kuntoutuksen puolelta, jonka jälkeen akuuttihoito onkin sitten vienyt mennessään. Päivystyksessä 8 vuotta, ja nykyään teen päätoimista leipätyötäni ensihoitajana Kymenlaakson hva:lla.

Eläimiä en ole unohtanut; vuosien varrella olen ollut mukana eläinsuojeluyhdistyksen toiminnassa, ja Majn kanssa yhteistyössä myös klinikkapäiviä ajoittain tehty. Nyt työmoodi mahdollistaa myös yrittäjyyden, ja näin ollen tämän klinikan osakkaana pääsen osin "takaisin juurilleni" eläinten pariin.

Nähdään klinikalla 😉